Tarpeeton ärsytyspäivitys

Pääsiäinen poissa kotoa oli juurikin sitä, mitä siltä odotin: Hiljaisuutta, yhdessäoloa lasten kanssa, pitkiä ja hitaita hetkiä toinen toisensa perään. Varsin ideaali tapa rentoutua kiireisen arjen keskellä, siellä, missä sielukin lepää.

Jostain kumman syystä V-käyrä alkoi kuitenkin nousta jo kotimatkalla, eikä sen nousu ole laantunut vieläkään. Pieniä suvannonhetkiä olen toki kokenut, mutta nousussa siis edelleen, enkä edes tiedä, miksi. Tai tiedän, tavallaan. Mutta mikä on jutun syy ja mikä seuraus, siitä en vielä ole saanut selkoa. Asiaan liittyvät kuitenkin lasteni isä (yllättäen, pitkästä aikaa), hänen itsekkyytensä ja häikäilemättömyytensä talousasioissa ja hankinnoissa suhteessa minuun ja lapsiimme, sekä typerät Tinder-miehet, jotka keräilevät matcheja, mutta eivät tee aloitteita, saati vastaa tehtyihin aloitteisiin - kuka tässä kirjekavereita on etsimässä, prkl. Lisäksi ärsyttää hukkaan menneet opetukset, samojen asioiden toistot, katupöly, kuumassa ritilässä poltettu kämmen sekä väliin jäänyt tanssitunti. Että ihan vaan v**** ihan kaikelle.

Oloani parantaakseni söin jäätelön ja itse tehtyä ruokaa. Onneksi osaan edes sen. Ja toki monta muutakin juttua. Mutta kyllä itse tehty ruoka on oikeasti hyvää. Lisäksi ilahduttaa tuo pilvettömältä taivaalta paistava aurinko, pidentyvät illat ja mainio työ. Miehen seuraa tarvitsisin juuri nyt, ihan vaikka vaan pikaisesti, mutta en kenen tahansa miehen, joten se siitä sitten.

Päivitys kuulostaa hampurilaispalautteelta. Olkoot sellainen, itselleni osoitettu, reaaliaikainen arvio tosielämästä.

JK/ Taidankin olla elämäni kunnossa, kun päivitykset alkavat näyttää tältä. Huoh.

Pyörremyrsky ja myötätuuli

Istuin aamukahvilla tänään kollegani seurassa. Onnekseni palaveri oli vain kahden välinen ja me kaksi tunsimme toisemme muutenkin kuin vain työasioissa, sillä aamuvarhaisella ovellani pyörähtänyt pyörremyrsky oli sen verran tyrmistyttävä, ettei seura ollut pahitteeksi.

Tiedätte sen ihmistyypin, joka pärjää ja menestyy työssänsä, ja usein varsin ansaitusti. Hän on osaaja, taitaja ja onnistuja, sellainen innovaattori, joka näkee eteensä ja pitkälle eteenpäin. Kaikki se, mihin hän tarttuu, tahtoo muuttua kullaksi. Työssä, mutta vain työssä, joka on ohjeistettua, normitettua ja rakenteistettua, valmiiksi polutettua, sellaista, jossa luovimistaidoille ei juurikaan ole käyttöä.

Oikeassa elämässä, jossa mustiahevosia, väliintulevia muuttujia ja ennakoimattomia tekijöitä on enemmän kuin tarpeeksi, tuo putkiaivoinen taitaja on heikompi. Hän tarvitsee tukipilareita, henkisiä avustajia ja heitä, jotka auttavat, tukevat ja seisovat vierellä paikassa, josta joku toinen selviäisi omin voiminensa. Kun elämä ei menekään, kuten sen on suunnitellut, ajatellut ja rakentanut, kun tarvitaan kykyä soveltaa, oikaista, uskoa ja pysyä siinä uskossaan... Sellainen ihminen pyörähti ovellani heti aamusta. En voinut kuin katsella vierestä, kun toinen vyörytti hyökyaallon tapaan asiansa ulos suustansa, maalaili piruja ja esitti ennakkovaatimuksia. Yritin sanoa, että rauhoittuisi, mutta en ehtinyt, kun hän oli jo poissa. Siihen saumaan kollegiaalinen tapaaminen tuli kuin tilattuna.

Tuntuu siltä, että pyörremyrskyn ja myötätuulen kaltainen polarisaatio on vahvaa monestakin näkökulmasta, eikä välimallin muotoja juurikaan löydy. On heitä, jotka selviävät ja pärjäävät, kaikista vähiten materiaalisen aineksen turvin. Ja sitten ovat he, jotka haalivat tavaraa, asioita, tilaisuuksia ja tapahtumia elämäänsä tasapainoa pönkittääkseen, kuin osoittaakseen olevansa olemassa. Ystäväni kysyi, mahtaako putkiaivoinen taitaja olla kateellinen omastani. Vastasin, että tuskin, mutta epävarma ja pelokas varmasti. Hassuksi yhtälön tekee se, että mielenrauhani ei tosiaan muodostu ulkoisista elementeistä, joita tiedän hänen kovasti arvostavan, vaan jostakin paljon pysyvämmästä ja vahvemmasta, sisäisestä rauhasta ja tasapainosta, tunteesta, että olen enemmän asioiden päällä kuin alla.

Ei siis mitään uutta auringon alla. Ulkopuolella tuntuu tuulevan; Belgiassa, Pariisissa, maailmalla, mutta myös sote-suunnitelmissa, yhteiskuntasopimusneuvotteluissa ja kuntaliitoksissa. Samankaltaista tuulenpuuskaa mahtuu yksittäistenkin ihmisten elämään, sellaista, mikä järkyttää, surettaa, herättää ristiriitoja ja saa pois tolaltaan. Sellaisissa hetkissä on syytä keskittyä itseen, siihen, että oma mieli säilyy rauhallisena, ja turvallisesti maanpinnalla ja pää vain hitusen pilvissä. On tärkeää huolehtia oman elämänsä rakenteista, siitä, että itse voi hyvin ja on onnellinen siitä, mitä on.

Hyvää, rauhallista ja munarikasta pääsiäistä (erityisesti sinkkunaisille)! Itse suuntaan sinne, missä sieluni lepää. Rikasta sekin, omalla tavallaan.

Kaukana menneestä

On taas se aika vuodesta, kun elämässäni kääntyy uusi lehti. Eropäätöksestä on nyt aikaa kolme vuotta, ja on aika aloittaa neljäs vuosi sen päätöksen jäljiltä. Puolen vuoden kuluttua, ensi syksynä, alkaa sitten se neljäs vuosi sinkkuna. Olen ottanut näemmä tavakseni kirjoitella aina tähän aikaan vuodesta sen hetkisiä fiiliksiä, niin taidan tehdä myös tällä kertaa.

Vuonna 2013 maailmani horjahti pahasti, selkärankani tuntui katkeavan ja pohja koko elämältäni katoavan. Nuoruuden rakkauteni, lasteni isä oli päättänyt lähteä ja kääntää selkänsä minulle. En ollut enää sitä, mitä hän elämältään tahtoi. Vuotta myöhemmin pystyin jo hengittämään, ja otin ensiaskeleeni nettideittimaailmassa: Itsetunnon uudelleenrakentamisprojekti oli alkanut, ja näin jälkikäteen ajatellen varsin onnistunesti. Olin valintani tehnyt, ja päättänyt elää kuihtumisen sijaan. Vuosi sitten, vuonna 2015, tähän samaan aikaan olin jo syvemmällä itsetutkistelun ja henkisyyden maailmassa, koin voivani hyvin ja hengittäväni vapaasti vailla menneiden vuosien painolastia. Selkeästi olin kuitenkin vielä matkalla kohti valoa tai syvyyttä, kuinka vaan. Miten se aika kuluukin näin nopeasti!

Nyt, vuonna 2016 elämäni tuntuu tasapainoiselta, kiirettömältä ja jokseenkin stressittömältä, vaikka ympärillä tuuleekin ajoittain varsin voimakkaasti. Jossain leffassa joskus sanottiin, että "pysy tuulen yläpuolella", sen koen viimeinkin oppineeni. Voin siis todella hyvin: Olen sekä fyysisesti että henkisesti paremmassa kunnossa kuin ehkä ikinä. Miestä ei elämääni ole yrityksistä huolimatta ilmestynyt, mutta rakkauden sen sijaan olen löytänyt itsestäni. Se tuntuu riittävältä juuri tällä hetkellä, vaikka toisen ihmisen läheisyyttä ja parisuhteen monia ulottuvuuksia aika ajoin kaipaankin. Eräs ystäväni sanoi tänään, että ero teki hyvää itsetunnolleni. Siinä hän oli kovin oikeassa.

Olen tällä viikolla ehtinyt pohtimaan asioita, pääasiassa itseäni ja suhdettani muihin ihmisiin, myös lasteni isään. Olen myös ollut pohtimatta, BTW. Vaikka hän (lasteni isä) jollakin tapaa on hyvin läheinen edelleen, tunnen toisaalta olevani hyvin kaukana hänestä ja kaikesta menneestä. Hänen tapansa olla ja elää eivät enää ole sitä, mitä itse allekirjoitan. Sen johdosta tunnen olevani myös vapaampi kuin koskaan. Menneiden vuosien tavat ja tottumukset, jotka jo silloin sotivat monia arvojani ja periaatteitani vastaan, mutta joihin taivuin "rakkauden" vuoksi, tuntuvat etäisiltä, pinnallisilta ja jopa korneilta paikkapaikoin. Tuntuu hassulta, että miten annoinkin itseni valua sellaiseen muottiin, missä en tuntenut oloani hyväksi ja kotoisaksi. Viimeinkin nyt saan ja voin elää sellaista elämää, millaista toivoinkin sen olevan. Paras palaute onnistumisesta, siitä  kaikesta, tulee lapsilta, jotka jo ikänsä puolesta kykenevät asian sanallisesti ilmaisemaan. Tällä viikolla olen kuullut sitä hyvänolonpalautetta paljon. Olen kertakaikkisen onnellinen kaikesta kokemastani, ja siitä mahdollisuudesta, minkä entinen puolisoni minulle antoi jättäessään minut silloin maaliskuussa 2013.