lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevät

Kulunut viikko on pitänyt vauhdin tapissaan päivästä toiseen: paljon tekemistä, paljon ihmisiä, paljon ajatuksia. Viikon kliimaksi oli eilisilta, riemukas tapaaminen vanhojen kollegojen kanssa. Olin niin onnellinen saadessani jakaa ajatuksia upeiden naisten kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä: työstä, miehistä, lapsista, keski-ikäisen naisen nautinnoista.

Olen niin onnellinen. Viimeinkin on taas aikaa ystäville ja halua viettää sitä heidän kanssaan. Ja miten paljon niitä ihmisiä onkaan. Sosiaalinen kanssakäyminen on kovin koukuttavaa, antoisaa ja energisoivaa. Kun ahdistuksesta rakentunut kuori päälläni on viimein murtunut ja kuivunut kokoon, koen lähes uudelleen syntyneeni. Silmät ovat avautuneet ja tunnistan jälleen itseni - olen palannut kotiin.

Toisaalta eilisiltainen yöjunamatka kotiin oli kovin konkreettinen esimerkki myös nykyisestä elämäntilanteestani. Täydestä vauhdista, ystävien ja ihanien ihmisten luota, väsyneenä junan kyydissä kotiin, missä ei ole ketään, eikä ketään odottamassa. Ei valoja, jotka kertoisivat odotuksesta. Ei ääniä, ei mitään. Vain seinät ja tyhjä sisus. Myös aamu valkeni paitsi upeana myös vähän liian hiljaisena. Olisi ollut mukava käpertyä kainaloon ja olla vaan.

Nettideittileikki on vähän väsyttävä kanava etsiä ketään. Ja epäaito. Tinder arpoo kasvoja, joita pyyhkäisen oikealle tai vasemmalle. Miten sillä perusteella kenestäkään voi saada mitään irti, vaikka ihan hauska peli onkin? Keskustelun avauksia, toistuvia kysymyksiä ja uteluja, seksiseuraa ja laastareita. En jaksa innostua sitten kuitenkaan. Kaipaan ihmissuhteilta jotakin enemmän. Laitan niihin itseni likoon ja pelkään tulevani satutetuksi, siksi olen niin hidas syttymään tai astumaan askeltakaan eteenpäin. Ja nykymaailmassa pitäisi olla heti valmis tapaamaan seksin merkeissä. En vaan ole sellainen. Ollut koskaan. Kyllä ihmisestä jotakin täytyy tietää, mutta ei kahvitreffit riitä kellekään. Sellainen perinteinen tutustuminen ja tunteiden tunnustelu.

Ajattelin, että en tee tänään mitään. Silti joku sisälläni käskee suihkuun ja liikkeelle - onhan ilma mitä parhain. Ja kirjaston kirjatkin pitäisi palauttaa.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Onnellinen vai pannukakku?

Hih-hih-hiii! Olen ollut niin kiireinen, että blogitekstitkin ovat jääneet ajatuksen tasolle vallan. Olen myös aina ollut huono kirjoittaja silloin, kun elämä luistaa ja maistuu. Roikun totaalisessa urheilukoukussa tai oikeammin siinä tunteessa, minkä se saa aikaan. Työnteko sujuu, nautin myös siitä. X-suhde tasapainottuu päivä päivältä, ja kokonaisuutena tilanne näyttää olevan sen verran tasapainossa, että rohkaistuin ottamaan elämässäni pienen seuraavan askeleen. Kyllä. Kirjauduin nettitreffisivustolle ihan omalla kuvallani, ja rehellisesti itsestäni kertoen. Avaruudesta löytyi sellainen maksuton juttu, joka sopii nykyiselle budjetilleni huomattavasti paremmin kuin ne maksulliset versiot. Mainoksia siellä toki vilahtelee joka välissä, mutta väliäkös tuolla.

Olen ollut palvelun rekisteröitynyt käyttäjä nyt 5 päivää. Profiiliani on tarkasteltu 254 kertaa. Olen saanut 8 flirttiä, ja käynyt seitsemän miehen kanssa keskusteluja. Näistä neljä on jättänyt minulle yhteystietonsa. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Olen suorastaan ällikällä lyöty tuosta maailmasta. Kaksikymmentä vuotta sitten mentiin reilusti baariin ja otettiin kontaktia, jos otettiin. Nyt asiat tapahtuvat ihan kamalan nopeasti.

Myönnän, onhan tilanne imarteleva, ja nostaa itsetuntoa - olen sittenkin kiinnostava, ainakin jollakin tapaa. Toisaalta, jotakin tuossa tuollaisessa puolianonyymisessä toiminnassa kuitenkin katoaa. Miehistä (ehkä sen enempää kuin naisistakaan) ei saa sitä samaa käsitystä, mikä syntyy oikeasti kohdatessa. Vieraan kanssa sähköinen keskustelu on myös vähän hassua tai kummallista, vaikka on siinä toki jokin sellainen kiehtovakin puolensa.

Otan tämän kokeilun sellaisena empiirisenä tutkimusmatkana. En ehkä edelleenkään ole valmis antamaan itsestäni sen enempää - edes puhelinnumeroa tai sähköpostia - vieraalle, mutta harmitonta flirttailua on turvallista ja helppoa harrastaa nimimerkin takaa. Siksi toisekseen, se vähäinen "ylimääräinen aika" elämässäni, jonka tähän kokeiluun käytän, menee tällä hetkellä pitkälti ei-
kiinnostavien-hahmojen torppaamiseen. En toisin sanoen ole kovin vakavalla mielellä liikkeellä.

Toisaalta, joudun myöntämään, että ehkä se sellainen reaalinen mahdollisuus uusien ihmisten löytämiseen syntyy tällaisissa palveluissa. Ei lenkkipolulla ketään voi kiskaista hihasta vain kertoakseen miten komealta tai puoleensa vetävältä toinen näyttää. Lasten harrastuksissa tilanne on vielä vaikeampi, saati sitten tilanteissa, joissa on läsnä vain naisia. Missä muualla eronnut, elämässään kiinni oleva nainen voisi kohdata miehiä. Ei ehkä missään nykypäivänä, varsinkaan, jos niitä kotiin jää odottelemaan. Tämä lienee siis jonkinlainen kokonaisedullinen ratkaisu, mikäli siihen etsimishommaan ihan tosissaan ryhtyisi. On myös totta, että mistäpä sitä koskaan tietää, milloin leikki muuttuu todeksi.

Kevät! Nyt se on täällä!


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Laske kymmeneen ennen kuin...

1 ------------------------- 2 ----------------------------- 3 ------------------------------ 4 ------------------------- 5 --------------------------- 6 ----------------------------- 7 ------------------------------ 8 ------------------------- 9 --------------------------- 10 --------------------------- Puuuuuuuuuuuhhhhhhhhhh -----------------------------

OMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

Kas noin. Siinä päivitettävät asiat. Tilanne meni jo ohi, sain sen hallintaan oman mielen "manipulaatiolla" - yksi aikakausi on siirtymässä vahvasti menneisyyteen.