perjantai 11. syyskuuta 2015

Perjantai. Syyskuussa.

Ajattelin panostaa vain itseeni (ja tietenkin lapsiini, mutta se ei nyt ollut se jutun juoni, eh) seuraavien kuukausien aikana, sulkea ovet ulkomaailman ylimääräiseltä ja hakea nautinnon sieltä, mistä se on helposti löydettävissä: Urheilusta. Kesän nautintokausi jäi menneisyyteen päivänä, jolloin vaihdoin kanta-aukiset sukkiin ja tennareihin. Skumppalasien kilistely odottaa, sekin, taas aikaa parempaa, samoin kuluttava valvominen. Terveys ja hyvinvointi edellä mennään nyt. Koska elämäni mies ei eteeni ole kävellyt, niin pysykööt sitten siellä, missä paremmin viihtyy.

Onneksi sen saman tyytyväisyyden tason, kuin toimivassa parisuhteessa, voi tavoittaa myös säännöllisesti hikoilemalla, riittävän korkean riman tavoittelulla (viittaan tässä työelämääni) sekä hedonistisuudenhuippua hakevalla sohva-asennolla. Eikä tämä valinta oikeastaan edes kirpaise, sillä niin olen toiminut edellisvuonna samaan aikaan, samoin sitä edellisenä (jota ei oikeastaan tähän voi edes lukea poikkeusolosuhteiden vuoksi, "koska erosyksy"). Kaivoin myös kutimet esiin. Suuhun hiipi tumman punaviinin maku, en kuitenkaan tohtinut pulloa korkata näin yksikseni. Uni painoi silmäluomiani talviseen tapaan, hyvän iltaliikunnan ansiota sekin. Vuosi 2015 ei vielä tekisi käännettä vallitsevaan olotilaani, niin on nyt syytä epäillä. Vähän kyllä kaipaan "bloggarikavereitteni" tilannepävityksiä iltojeni iloksi: Mitä teille sitten kuuluu?




2 kommenttia:

  1. Tunnistan tuon lämpimään käpertyvän syksyn. Ihanaa aikaa. Aikaisemmassa elämässä sitä tahdittivat vielä takkatuli ja kynttilät, punaviinilasi ja se sohvannurkka. Tällä hetkellä oma suunta on kyllä aivan toinen: enemmän ulos ja kohti uutta kurkottava, ehkä tämän ensimmäisen eron jälkeisen syksyn myötä.

    VastaaPoista
  2. Ja minä, avasin sittenkin, mutta vasta tänään, punaviinipullon ja voi ah, maistuipa se hyvältä. Tänäänkin siis kutimet, se toinen lasillinen, viltti ja ehkä joku hyvä leffa - mitäs muuta sitä tarvitsee (kun ei anna ajatuksilleen ja tarpeilleen enempää valtaa!)... :D

    VastaaPoista