tiistai 29. syyskuuta 2015

Jossain määrin paikallensa pysähtynyt

Jossain määrin samankaltaisessa putkessa, kuin lokakuussa 2013 tai marraskuussa 2014 koen olevani nytkin. Poikkeuksena menneisiin vuosiin, syksyisestä väsymyksestä huolimatta, mieleni on valoisa ja hyvin rauhallinen, kuin viime öinä pimeällä yötaivaalla loistanut täysikuu, superkuu tai verinen kuu. Kirjoitin syyskuun alussa, että tämän kuluneen vuoden juoksut on taas juostu, ja on aika keskittyä omaan, toisenlaiseen hyvinvointiin. Niin olen tehnyt. Liikkunut paljon, tehnyt töitä paljon, viettänyt aikaa lasteni kanssa ja tavannut ystäviänikin, melko paljon. Mieli elää hetkessä, ei sure enää mennyttä, eikä odota tulevaa. On vain nyt, ei enää muuta. Silloin myös kirjoittamisen tarve vähenee. Sitä kääntyy ikäänkuin sisäänpäin, mutta ei pahalla tavalla.

Olen viettänyt paljon aikaa myös kirjojen ja elokuvien äärellä. Elokuvat eivät niinkään ole ajatteluani virittäneet suuntaan tai toiseen, tyhjentäneet sitä ennemminkin, paitsi se yksi: Kätilö, joka ravisutti ajatteluani monellakin tapaa. Sen lisäksi kirjat ovat vieneet minut melkoiselle matkalle. Valitsen kirjani intuitiivisesti, tarpeitani kunnellen, ja sitä sitten todellakin saa, mitä tilaa. Yhden syväpohdiskelujakson jälkeen tunsin itseni jälleen aiempaa vakaammaksi, vahvemmaksi ja tasapainoisemmaksi... Hörhöä, eikö totta! ;) Ensi viikonlopuksikin olen jo kirjani valinnut. Ajan kanssani saa jakaa Eckhart Tolle ja kirjansa Läsnäolon voima. Olen kuullut siitä kirjasta paljon ja nyt sain sen käsiini. Tuskin malta odottaa. Onneksi aika tuntuu lipeävän käsistä pyytämättä.

Ja mitä miesrintamaan tulee, niin sitä ei ole. Tunnistan miehen fyysisen ikävän, läheisyyden nälän ja jakamisen tarpeen, mutta vuoroni se on minullakin. Toistaiseksi pitäydyn alkusyksyisessä suunnitelmassani. Suunnitelmista kiinnipitäminen ei sitäpaitsi näytä olevan yhtään hankalaa, sillä tärkeimmät sinkkuhumppakaverini ovat LÖYTÄNEET MIEHENSÄ! Kyllä. Rakastuneet ja asettuneet. Unohtaneet sen juoksuajan, aivan kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan. Ja se on ihanaa. Jokainen heistä on onnensa ansainnut, todella, sillä sen verran vaiherikkaita heidänkin erosta eroon -matkansa ovat olleet. On sydäntälämmittävää nähdä onni ystävien silmistä, se hehku, mikä heidät ympäröi. Toinen kierros on ehkä sittenkin jotakin vielä enemmän kuin se ensimmäinen. Että sellaista minulle nyt kuuluu, kiitos kysymästä EntinenVaimo, toivottavasti sinullekin kuuluu hyvää? Ja entä te kaikki muut, mitä teille kuuluu?

Tollen sanoin toivotan teille kaikille valoisaa ja värikästä syksyä. Palaan taas ajatusteni äärelle, kun toistaiseksi varsin tyhjä pääni niistä täyttyy... Pus.

Ajattelun ulottumattomissa on valtava määrä älykkyyttä.
Ajatus on vain sen pienen pieni osanen.
Oivallat, että kaikki todella merkitsevä
- kauneus, rakkaus, luovuus, ilo, sisäinen rauha -
nousee mielen tuolta puolen.
Alat herätä.
-E.Tolle-


2 kommenttia:

  1. Välillä on hyvä käpertyä pesään ja helliä itseään hiljaisuudella, lämmöllä ja kuumalla juotavalla. Lukulistasi tuntuu harkitulta, toivottavasti sen tarjoamat elämykset tuovat positiivista energiaa ja sitä sisäistä rauhaa syksyysi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvin se kaikki ns. ylimääräinen pöhinä näyttää viimein rauhoittuvan. Täytyy sanoa, että yllättävänkin pitkästä prosessista on ollut kyse. Josko se nyt vetelisi jo viimeisiään. :)

    VastaaPoista